tiistai 25. helmikuuta 2014

Yhteistreenit Helsingissä

Lauantaina koitti ensimmäiset Ms. Fitness 2 - Etelän ryhmän yhteistreenit. Odotin päivää jo pitkästi ennen ja yhteiskyydit sovimme kolmen muun naisen kanssa tältä seudulta. Matka sujuikin siksi todella nopeasti ja kivasti. Turinaa riitti meno- sekä paluumatkalle ja näihin neitosiin oli todella ihana tutustua. Sovimme pitävämme omat yhteistreenit jossain kohtaa, kun saamme aikataulut natsaamaan. 

Helsingissä ensimmäiseksi huolen aiheeksi koitui parkkipaikan metsästäminen. Ei ihan niin helppo juttu, kuin voisi ennalta kuvitella. 10 minsan kävelymatkan päästä löytyi kuin löytyikin ruutu ja ehdittiin pelipaikalle vielä ajoissa. Ensimmäisenä oli halukkaille vuorossa Inbody-mittaukset. Viime mittauksesta oli ehtinyt kulua 4kk, kun kävin lokakuussa taannoisen Bodycampin Profitness-valmennuspaketin jälkeen mittauttamassa itseni. Tulokset oli todella paljon samanlaiset kuin tuolloin. Ainoastaan jalat olivat saaneet lisää lihasta, ylävartalon lihaskasvu oli tyssännyt. Rasvaa olin onneksi saanut lisää. Lokakuun prosentti oli 11,6 ja nyt 16,6. Oikea suunta ja tähän rasvamäärään todella todella tyytyväinen! Kroppa toimii paremmin kaikin puolin kuin viime vuoden puolella. Hieman ehkä olin kuitenkin kokonaisuuteen pettynyt. Salilla on kuitenkin myös tämä neljä kuukautta treenattu, omasta mielestä kovaakin. Mutta toki myönnän, että "omilla ohjelmilla" ja laiskasti painomääriä ylösnostelleena, ei voi odottaa suurta kehitystä tapahtuneen, etenkään näin lyhyessä ajassa. Tämä mittaus oli hyvä potku peräsimeen. Nyt on ainakin kaikki oikeat eväät taskussa (oikea ruokavalio ja etenkin se saliohjelma!) joten kehitystä odotan seuraavien kuukausien aikana todella tapahtuvan! Nyt täytyy vaan oikeesti alkaa latoa niitä isompia rautoja tankoihin!!


Pian siirryttiinkin sitten Alonan pose- ja korkkarikävelyopastukseen. Kävelen äärimmäisen vähän koroilla, ihan jo siksi, etten ole koskaan opetellut kunnon tekniikkaa siihen ja koska pituuttakin löytyy omasta takaa tuo 176cm. Vaikken kisoista unelmoikaan tai niihin tähtää, niin lavaesiintymisestä oli todella mielenkiintoista kuulla lisää ja body fitness-poseerausasento oli hauska kokeilla. Lavalle haluaville ja siellä jo olleille nostan todella hattua taas entistä korkeammalle!

 

Posetreenin jälkeen päästiin sitten itse treenin kimppuun. Crossfitbasementin kaks tosi mukavaa tyyppiä oli ensin kertomassa crossfitistä yleensä ja lämmittelyjen jälkeen päästiin sitten painojen kimppuun. Ensin tsekkailtiin maastavedon asentoa ja tekniikkaa huolella kuntoon, jonka jälkeen jakaannuttiin kolmen ryhmiin. Ryhmän kanssa otettiin tanko ja alettiin tekemään viiden sarjaa, kukin vuorotellen. Kotvasen kuluttua, päätettiin kokeilla maximinostoja (valmentajien innostuksesta). Meidän kolmen tiimistä Janna kiskaisi ekana helpon näköisesti oman uuden ennätyksensä 115kg (!!!). Me pyöriteltiin painoja toisen tiimiläisen kanssa vähän aikaa ja päätettiin kokeilla satasta. Tiukkaa se teki, mutta nousi kuitenkin! Ja wau, mikä fiilis tästä jäi! Mä oon treenannut mavea toooodella vähän. Siis todella vähän. Kyseinen liike kuului vielä pari kuukautta sitten inhokkeihini, koska sain siitä selkäni aina (väärällä tavalla) todella kipeäksi, mutta tovi sitten sain mieheni seuraksi salille opettamaan remmit ja tsekkaamaan tekniikan. Sittemmin olen sarjoja tehnyt 60 kilolla, eli tämä satanen tuli ihan puskista. 
Ja jätti kyllä semmoisen tsempin päälle, että tätä alan treenaamaan tavoitteellisesti. 
Lopputreeni vedettiin sitten tabataa. Pareittain maastavetoa ja burbeita, kumpaakin vuorotellen. Töitä 20sek ja taukoa 10sek. 16 rundia yhteensä, rankkaa oli ja hiki tuli! Huh. Mut ihan sairaan kivaa!

 

Kokonaisuudessaan ihan todella mukava päivä. Ihania tyttöjä ryhmä täynnä sekä todella mukavat ja tsemppaavat valmentajat! 
Erityiskiitokset välitän matkaseurueemme neitosille. 

Innolla odotan seuraavaa tapaamistamme kuukauden päähän. Kiitos ja kummarrus!

Kuva: Bodycamp

2 kommenttia: