maanantai 3. maaliskuuta 2014

Takapakkia

Hyi mua hyi! 
Viikonloppuna tuli otettua takapakkia ja hävettää ihan tulla asia myöntämään. 

Perjantaina poikaset oli yöhoidossa ja me päästiin pitkästä aikaa kahdestaan syömään. Dieetistä lipsuminen nro1, josta en kyllä kokenut huonoa omaatuntoa, kunnes päätettiin, että skipataan jälkkärit ja haetaan vähän irtsareita kotiin protskusipsien seuraksi. Pysyin kuin pysyinkin maltillisena määrän kanssa. Silti, lipsuminen nro 2.

Koitti lauantai ja kaikki meni hienosti aamusalin kera siihen asti, kunnes vierailtiin miehen siskon luona. Synttäreiden kunniaksi pöydällä komeili kilo irtsareita. Itsekuri petti ja nappasin noin kymmenen. Lipsuminen nro3. No, kuinka ollakkaan, karkit pakattiin meille (lue: esikoiselle) matkaevääksi, joka nukahti ennen kuin oltiin pihasta startattu. Lipsuminen nro4. Käsi eksyi karkkipussiin kerta toisensa jälkeen. Argh.

Hän todistettavasti kuitenkin vieraili salilla lauantaina.

Tuli sunnuntai. Mentiin syömään miehen vanhemmille. Ruuan jälkeen pöydälle nostettiin karkkikulho, jossa Fazerin sinisiä konvehteja. Auts. Käsi kävi taas. Lipsuminen nro 5. Iltapäiväksi menin tekemään tapporeisitreenin salille vimppaa kertaa vanhalla ohjelmalla. Kurvasin kotiin kaupan kautta ja pirulaut, irtsarit oli tarjouksessa. Ostin pikkupussin illaksi. Lipsuminen nro 6. 

Nyt karkkipussit huutaa tyhjyyttään roskiksessa ja mä huudan tahdon lujuuden puuttumista pääkopassani. Mun äärimmäinen heikkous on karkit. Kaikenmaailman sipseistä, leivoksista ja muista herkuista mun on helppo kieltäytyä, mutta karkit on sitä pahinta itseään.
Ei lipsumiset nyt maailman pahimpia ja vakavimpia olleet (edes määrällisesti) mutta periaatteista lipsuminen laittaa hakkaamaan päätä seinään. Vaikkakin iloitsen siitä, että nämä herkut oli juuri niitä itselleni tärkeimpiä. Etten sortunut mihinkään "turhaan" kakkupalaseen, jolle muutenkin on helppoa sanoa ei. Tämä viikko eletään siis tiukasti! Ens viikonloppuna en tule taatusti pistämään mitään ylimääräistä suuhuni. 

Aloitin tänään uudella ruokavaliolla ja uuden saliohjelman kanssa. Päivitykset tulivat jo vajaa kaksi viikkoa sitten, mutta koska mulla oli mennyt viikko sairastaessa ja viikko Ylläksellä, päätin lykätä aloitusta vähän. Ruokavaliosta on nipistetty 200kcal pois ja jo aamupuuron jälkeen jäi olo, että tässäkö tää oli, kun tavallisesta annoksesta puuttui toinen 100g raejuustoa ja banaani. Nyyh. Eli pientä välikiristystä, hyvin hyvin pientä vielä.