Burbee Challenge

Pari viikkoa sitten Ms. fitness - ryhmässä julkaistiin kaksi kilpailua. 

Toinen oli 5000m soutu ja toinen 150xburbeet, molemmat aikaa vastaan. Päätin siltä seisomalta ottaa osaa molempiin, vaikka olimme samalla viikolla lähdössä viikoksi Ylläkselle. Parantelin ekan viikon flunssaani ja toisen viikon olimmekin sitten Ylläksellä. Olin päättänyt, että kun kotiudumme reissusta, käyn repäisemässä salilla tuon viiden kilsan soudun ja burbeet hoidan kotona, mutta kas kummaa. Flunssa jatkui vielä pahempana kotiin tullessa, eikä salille edelleenkään ole asiaa näillä keuhkoilla. Soutu sai jäädä, mutta burbeisiin oli niin kova hinku kokeilla aika, että uhmasin yskääni ja ryhdyin hommaan.

Eilen päivällä saatuani kuopuksen päiväunille ja vanhemman omaan huoneeseen leikkimään, kytkin kameran päälle. Ilmeisesti hengistymisestäni hämmästyneenä, esikoinen tuli pariin otteeseen katsomaan olkkariin, mitä kummaa äiti puuhaa. Toisella kertaa esitteli dublolentsikkaansa ja toisella vaan pällisteli vieressä. 

Tauotin burbeet tekemällä ensin 30, sitten kympin pätkissä sataan asti. Sen jälkeen 25, 10 ja 15. Videolta illalla sitten tarkistimme miehen kanssa, että hyppyjä tulikin tehtyä yhteensä 155. Eli alkuperäisaikaani 13:09 lyhennettiin 12:49, jonka kohdalla tein sadannen viidenkymmenennen (sanahirviö!) hyppyni. Viimeisiä viittä oli tuskallista katsoa videolta tietäen, että ne oli täysin ylimääräisiä. :D 

Suorituksesta jäi mahtava fiilis. Moinen määrä burbeita ei todellakaan ollut niin paha, kuin olin alkuun kuvitellut. Gritin HIIT-tunnilla noita on tehty melko paljonkin ja etukäteen laskeskelin tavoiteaikaa, jonka laskin itselleni 15 minuuttiin. Alitin ajan ja olen siitä äärimmäisen tyytyväinen. Ja etenkin tällä yskällä. No, voitte kuvitella, miltä kurkussa tuntui tämän puuhan jälkeen. 

Kun saan lenssuni kunnolla paranneltua, aion ehdottomasti kokeilla saman määrän uudelleen. Tällä kertaa haluan virallisen laskijan viereeni. En ihmettele yhtään, että laskut menivät sekaisin. Huomasin ensimmäisen kymmenen aikana jo ajatuksen herpaantuneen miettimään liikkeiden puhtautta ja omaa fiilistä. Vaati äärimmäistä keskittymistä.

Parasta oli kuitenkin videon teon jälkitila, kun katseltiin äipän ähkimistä videolta pojan kanssa. Hän halusi tehdä myös oman jumppavideonsa. 

Käski laittaa kameran päälle, passitti mut omaan huoneeseensa ja tällä välin meni paristi matolle makaamaan, täysin samoin kuin burbeen punnerruksessa. Yhden videon halusi tehdä, niin, että kuvasin ja tsemppasin vieressä. Poika juoksi mattoa ympäri (puuskuttaen samalla tavalla kuin minä) ja kehui, että on kyllä tosi nopea!