perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kuulumista ja kehitystä

Pientä tauon poikasta ollut tänne päivittelyjen suhteen. Laiskaksi sitä on tultu ja päivittämiset jääneet taka-alalle. 
Arki rullaa kuitenkin samalla kaavalla. Treenattu on. Syöty ohjeiden mukaisesti ja ei niin ohjeiden mukaisesti. Lomailtu on, levätty on. Ms.fitness-pakettia on nyt kohta puolet takana ja tykätty on. Motivaatiota on välillä jouduttu hakemaan, mutta tällä hetkellä mennään taas lomalusmuilujen jälkeen ohjeiden orjana.

Jalat on ehdottomasti heikoin lihasryhmä tässä kropassa, suhteutettuna tietenkin. Jalkapäivät kuuluvat edelleen inhokkipäiviini, kyykyt inhokkiliikkeisiin. Painin usein epätoivossa treenipainojen suhteen. Tuntuu, ettei jalkaprässiin uskalla ladata lisää painoja ja tankoa ei uskalla kyykätä tarpeeks alas, jos levyjä on normaalia enemmän painona.

Tän päivänen peilipebakuva nosti kuitenkin taas motivaatiota. 
Ylempi kuva on otettu lokakuussa 2013 ja alempi tänään. Kuvien välillä noin 6kk. Muoto takalistossa on muuttunut melkoisesti, etenkin kun rasvaprossat on korkeintaan kolmen prosenttiyksikön luokkaa kuvien välissä. Lihasta on siis tullut lisää and I like it! Ja työ ei ole ollut turhaa!



Ehkä myös pientä sävyeroa ihon värissä myös havaittavissa. Tule pian kesä ja rusketus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti